Chrome - Link Select -->

tiistai 25. helmikuuta 2014

viiteen kysymykseen vastauksia

Sain Kaksin Kaksiossa -blogin Lauralta kivan haasteen. Nyt kerran kun lähdin kotikotona käymään, enkä liioin kotia kuvaile, teenpäs tämän ja kuvitan sen vanhoilla kuvilla.

 1. Lempivärisi sisutuksessa?
Valkoinen, koivu ja harmaa. Näistä koostuu mun väripaletti. Tottakai heitän mukaan vähän mustaa, ripauksen vihreää ja soppa on valmis. Ennen tätä kotia sekoittelin rohkeasti vähän kaikkea, mutta sellaiseen kyllästyy hirveän helposti ja huonekalut kiertelivätkin aika vauhdilla. Tätänykyä pyrin pitämään perusjutut simppeleinä ja värittöminä, jotta saisin pidettyä ne mahdollisimman kauan mieleisinä. 


2. Designesine / -huonekalu, joka ei ikinä tule meille?
Meille ei koskaan ikinä milloinkaan tule Kartellin akryylisiä valaisimia, tuoleja taikka pöytiä. 


3. Hurmaavimmat henkilöhahmot televisiossa?
Tähän on hankala vastata, kun emme televisiota omista, eikä näin ollen katsotakaan. 

4. Suosikki leivonnassa?
Ai ykskö vaan pitää valita? Jo usean vuoden ajan bravuuri ja kyltymätön himo on ollut mokkapiirakka, hyvänä kakkosena britatorttu, ja kolmoseksi heitän mutakakun. NJAM, pitikö sitä kotiin päästyä alkaa leipomahommiin? 

5. Viisi suosikkiblogia?
En todellakaan osaa nimetä missään järjestyksessä lukemiani blogeja. Innokkaasti kuitenkin seurailen esimerkiksi tuota kaikkien tietoisuudessa jo varmasti olevaa RAWdesign blogia, my scandinavian home -blogia, Keskeneräinen -blogia, form follows function -blogia sekä Plateful of love -blogia. Kaikki näistä ovat visuaalisesti todella kivoja, yksinkertaisia ja jutut mielenkiintoisia! 

En tälläkertaa haasta ketään, mutta tästäpä saa napata, mikäli on jäänyt tää välistä!

4 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, suurin osa täälläkin aiemmin vilahtaneita, mutta munsta kivoja myös! :)

      Poista
  2. Kyllä ne harmaa, valkonen ja musta on vaan niin hienoja värejä ;) Hei kiitokset kehaisusta! Omakin blogisi on mielenkiintoinen seurattava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, sekaan voi värikylvyn tarpeessa oleva heittää mitä värejä vaan! :) Ollos hyvä vain, tykkään sun blogista valtavasti, ja saan hillitöntä inspistä sieltä usein! :)

      Poista

Kirjoitahan sana tai useampi!