Chrome - Link Select -->

maanantai 10. elokuuta 2015

eteisestä

Nyt seuraa muutama kuva ja sana eteisestä; meillä on onneksemme melko iso eteinen/sisääntuloaula. Säilytystilaa siellä ei juuri kuitenkaan ollut, ja paikat säilytystilalle on melko rajalliset, kun tilasta kuljetaan joka suuntaan, ehjää seinäpinta-alaa on melko niukasti. Asuntomme on muinoin yhdistetty yksiöstä ja kaksiosta, ja tuo kenkätelineen paikka on entisen yksiön sisäänkäynti. Siihen syvennykseen saadaan kätevästi kengät ja lipaston päällä kiinnitystä odottelevat naulakot vähän piiloon katseilta. Meidän ulko ovi on siis tuossa lipaston ja sähkökaapin vieressä. Sisäovi ja makuuhuoneen ovi odottelee myös maalausintoista rouvaa... 




Lipasto on vanhemmiltani, ja odottaa vähän korjaajaa. Laatikkojen pohjat uusitaan, jalat ja kansilevy vaihdetaan sekä vetimet uusitaan. Maalipinta on ihanasti kulunut, eikä mun mielestä sille tarviis tehdä mitään, mutta katsotaan miltä se näyttää noiden uudistusten jälkeen. Kaikki eteisroina ja -sälä menee kätevästi tuohon sitten. Peilin päälle jo kiinnitimme tuon yhden meillä jo olleen BESTÅn, ja niitä hankitaan kaksi lisää samaan riviin, ja mahdollisesti myös toiselle puolelle eteistä, johon putket ja sähköjohdot kätevästi sitten piiloutuisi. Peilin eteen haluaisin jonkun pienen jakkaran, mutta rattaat siinä mahtuu hyvin olemaan ja varmaan edus ''joudutaankin'' pitämään melko tyhjänä niitä varten. Meillä on myös vaunuvarasto, muttei meillä siihen ole vielä avainta.

9 kommenttia :

  1. Hyvin sulautuu teillekin nuo beståt tonne ylös :) Meillä ne ei oo kovin ahkerassa säilytyskäytössä kun on se vaatehuone mutta varmaan rojua kertyy koko ajan lisää niin että nekin saa täytettyä pikkuhiljaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös, eikä tee yhtään ahtaaksi tilaa, niinkuin epäilin. Ja meillä taas tuo ainokainen on sullottu täyteen tavaraa :D

      Poista
  2. Ai että näyttää kivalta teidän koti! Ihanan avaran näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lotta, ja avaruus on tässä asunnossa ihan parasta! :)

      Poista
  3. Kaunista ja tuo iso peili on aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta, onneksi entinen asukas jätti sen meille, aluksi meinasi ottaa mukaansa! :)

      Poista
  4. Voi että, ihanan näkönen koti teillä!! :) Voisin muuttaa vaikka heti. Lisäkuvia ootellessa.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Ellianna, että tunnet noin, tykätään kodistamme kyllä valtavasti! :) Ja lisäkuviakin on kyllä tulossa, ihan kyllästymiseen asti! ;)

      Poista

Kirjoitahan sana tai useampi!